tiistai 23. marraskuuta 2010

Ranskalainen riihitonttu



Heipä hei. Yleensä kirpputoreilta ei meidän neidille ole mitään kummempaa löytynyt, jotain perusvaatteita on sieltä harvakseltaan mukaan tarttunut. Nyt kuitenkin tuntuu, että nämä olivat löytö, josta tuli kyllä hyvä mieli. Isokauluksinen body näyttää olevan Name it:in ja sitten tämä aivan ihana "riihitontun mekko" Infinityn..oli mitä oli, mutta ihana asukokonaisuus. Vaihteeksi aika aikuismaiset värit meidän pikkutytöllä ..
Kyllä ihastelijoita tällä nuhanenällä riitti kun minun synttärikakkukesteillä nämä vetimet oli päällä.

Puitteet oman syntymäpäiväni onnistumiseen oli hyvät, mies teki tosi hyvän kakun ja sain lisäksi niin paljon lahjoja, että olin ihan hämmästynyt. Lapsukaisen flunssa ja hampaidentulo pitävät kuitenkin oman oloni aika nuutuneena. Harvoin on nimittäin meillä valvottu yöllä näin paljon ...Lisäksi päivällä pitää neiti B:n olla sylissä lähes kokoajan, kun on niin väsynyt ja herkkänä.
No sitten loppukevennykseksi..Tämä äiti innostui tekemään piitkän kaulaliinan, tässä se on laadunvalvonnassa ja pian myös käytössä. Pinkkejä nappeja haeskelen tähän että niillä vielä kiinnityksen laittais, eli monta kertaa kaulan ympäri ja napeilla kiinni, no katsotaan tuleeko tehtyä.

1 kommentti: