torstai 30. syyskuuta 2010

Syksyn kukittava kuosi

Mikä on violetti, oranssi, punainen, keltainen ja vihreä..No syksytakki.

Tämä takki syntyi Ottobren 04/09 Sparrow-takkikaavalla. Oululaisesta Amoriinista ostin jo viime joulun alla tuon vakosametin. Ja  Kangastukusta pilkkupuuvillan tilasin kesällä niin ikään mekkokankaaksi. Väliin leikkelin ohutta puuvillahuppariani ja hihoihin vanhaa t-paitaa. Resorit on Eurokankaasta.

Napit päällystin vakosametilla ja apuna käytin kangastukusta hankkimiani tarvikkeita.

Takki oli työläs tälläiselle aloittelijalle kuin minä. Ja kolmen päällekkäisen kankaan ompelu oli haastavaa. Onneksi tällä pärjätään myös keväällä tai jollei jopa ensisyksynäkin. Koko on 86, aika leveä malli näyttää olevan, meidän neiti on pian 80 senttinen ja ei enää kovinkaan tuhti. Alle mahtuu vaikka fleeceä siis.

Lopputulos miellyttää ja kun muistelen kun ostin tuon lehden, jossa kaava oli, niin ajattelin että voi kun osaisi tuollaisen takin tehdä...

 Sitten nämä kuvat tähän loppuun vain siksi kun eläimet ovat niin ihania, eli Korkeasaaressakin on päästy käymään. Suosittelen ehdottomasti käyntiä syksyllä, kaikki suurimmat eläimet olivat virkeitä ja näytillä.


(Oli muuten urakka saada tämä blokkaus tehtyä, kuvien siirto blokkeriin eilen olisi kestänyt joku vuorokauden..)

5 kommenttia:

  1. Todella hieno takki!
    ihanan värinen ja hienosti tehty!
    Minä kans arvoin aikanani takin tekoa, mut nyt ei enää ollenkaan niin vaikeaa kun jo muutaman tehnyt. (nyt tuos työnalla syystakit tytöille).
    Toi takkikaava on kiva, itse olen sitä muokattuna paljon käyttänyt.

    VastaaPoista
  2. Hieno takki ja ahkeruus kyllä palkittiin, tuossa kelpaa tepastella!

    VastaaPoista
  3. Kiitokset teille. Kyllä tuosta intoutuu tekemään hankalampia juttuja tulevaisuudessakin kun yksi onnistuu kohtalaisen hyvin.
    Tuo sujui ilman suurempia kommelluksia. Yhtä juttua mietin, että miten hihojen kainalokohdat oikein kuuluu tehdä. Tässä ne jotenkin hiukan jäi vetämään..sekä vuoressa että päällisessä. Jotain teen varmaan väärin, koska samaan juttuun olen aiemminkin törmännyt omissa paitahommissani, joissa kangas ei anna periksi, kun en muista hihan huonosti laskeutumista trikoo ym joustavien matskujen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Ompa nätti takki:) Malli on tosi kiva, vähän tavalisesta poikkeava. Itse tehden saa kyllä niin ihania vaatteita!

    VastaaPoista
  5. Voi, miten kaunis syystakki! Tuo kangas on niin kaunista. En kyllä huomaa lainkaan mainitsemaasi saumojen vetämistä...

    VastaaPoista