tiistai 7. syyskuuta 2010

Kaksi väriä..

 
Syksy on tullut ja me todella tarvittaisiin Neidille parit housut, takki ja jotain pitäisi tyttösen serkkutytöillekin keretä tekemään. Lapsukainen nukkuu päivällä hyvin, että aikaakin pitäisi olla. Mutta kun täällä pyörii villakoirien lisäksi oikeakin koira ja marsutyttönenkin, ja illan suussa viimeistään nälkäinen mieskin, niin ei sitä aina osaa aikaansa oikein järjestellä, että tulisi huomioitua muutakin kuin äidin ompeluharrastusta...Vielä kun äidllä on tapana keksiä muitakin hullutuksia aika ajoin, kuin tämä ompelu. Ja nyt on niin ihanat ulkoilusäätkin. Mistähän sitä tinkisi, että aika riittäisi..Nyt "pakon edessä" kuitenkin pikkuompeluksia kerkesi syntymään. Kestovaippa.

Reilu vuosi sitten ostimme 2 Fuzzin one size vaippaa ja loput kestovaipat teinkin itse. Kamppeita niiden tekemistä varten tulikin hiukan hamstrattua ja hyvä niin, sillä kaikkia vaippoja olemme kohdelleet samalla tavalla, mutta nyt huomasin, että ostettujen vaippojen laminoinnit ovat aivan riekaleina. En tiedä missä vika, mutta ei mahda mitään. Onneksi löytyi tarvikkeita vielä.
Jämäpaloista vielä ruokalappukin syntyi. Kaikki tarvikkeet näihin on siis jo vuoden takaa kestovaippakaupasta. On pitänyt tehdä pari lisää jo aiemminkin, mutta kun vanhoillakin on pärjätty..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti