torstai 7. lokakuuta 2010

Mietintöjä


  Löysin kirpputorilta tässä taannoin vanhoja käsityölehtiä 70-luvulta, testiksi nappasin mukaani vain pari. Mutta olisi pitänyt ottaa koko läjä. Aivan ihanaa fiilisteltävää jokalähtöön. Eli siis näyttää siltä, että on opeteltava sitä sun tätä tällä käsitöiden saralla.
 .

Tämä virkattu kietaisumekko vei sydämeni oitis, ..jos nyt alottaisin, saattaisin jopa ensi kesäksi sen valmiiksi saadakin. Virkkauksen saralla olen saanutkin jotain hassua väkerrettyä, pahoin pelkään, että tuon Tohelon ja Tipsyn tänne vielä näytille joku päivä.
Olen tässä pohtinut tätä blogiani, tämä ei oikeastaan ole sellainen kuin sen piti olla. Sen piti enemmänkin olla päiväkirja, kuin vain käsityöblogi...Aika ujonlaisesti olen tänne juuri muuta kuitenkaan laittanut ja senkin takia blokkaustahti ei päätä huimaa. Pitäisikös sitten laajentaa repertuaaria meidän kodin meininkiin tai omiin ajatuksiin ja puuhiin..muotiin, sisustukseen-tai niistä haaveilemiseen.

No katsotaan, nyt tauolle, johon kuuluu omenoita,teetä ja hunajaa ja mieheni tuliaisiksi Sardiiniasta tuomia keksejä,oih. On muuten huusholli sekaisin kun yksikön kolmesta jäsenestä yksi on matkoilla vaivaiset 3 vuorokautta.

1 kommentti:

  1. Mahtaa mennä mukavasti lankaa tuohon mekkoon. Ja paino on varmasti myös kiva pienen kesäkuuron jäljiltä :D
    Ihanahan tuo kyllä on.

    Itse olen kanssa miettinyt blogin suuntaa. Elämässä kun on paljon muutakin kuin käsityöt ;) Muutaa suuntaa jos siltä tuntuu. Mulla muutos tulee väkisinkin vuoden päästä kun palaan töihin, käsitöille kun jää huomattavasti vähemmän aikaa.

    VastaaPoista