lauantai 19. kesäkuuta 2010

Mansikoita,jäätelöä, kastuneet sandaalit ja illan sinisiä hetkiä.


Nautin kesästä vaikkei aurinkoa näy. Voisipa tuoksusta ottaa kuvan sateen jälkeen.
Enää viikko ja perheen yhteinen kuukauden mittainen loma alkaa.Nyt tulee siis kiire tehdä hellehepeneitä. "Tamineita tenaville" kirjasta on ollut jo paljon iloa ja mielikuvitus juoksee minkä kerkeää. Jotain ihanaista sain jo valmiiksikin..



Todella suloinen mekko valmistui siis juuri! Olen ihan taivaissa ja miten helppo toteutuskin oli. Kirjassa on hyvät ohjeet. Hilcon kangasunelma  on ostettu jo joulukuussa Oululaisesta  Amoriini-kangaskaupasta, kyllä kuosi edelleen miellyttää! Ja myös mekon malli. Luulenpa ettei meille vähään aikaan tule vaatteita ilman rypytystä tai rimpsua, ne vie minut mennessään.
Mekosta tuli kyllä hivenen suuri, mutta pitää seuraavaan vähän kaavaa muokata, että puhvihihatkin pääsevät oikeuksiinsa. Kaava on siis aiemmin mainitusta kirjasta.


Hirveä hinku tehdä heti lisää ja jotain itsekin tarvitsisin. Miksi kesälläkin pitää nukkua..

2 kommenttia:

  1. Mielestäni tätä postausta aiemmin kommentoin, mut onpas tainnut jäädä kesken ku ei näy..
    Mut siis piti sanoman että ihanan mallinen mekko,
    nätti kangas ja suloinen neiti :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sani. Kaava on helppo tehdä itekin ainakin ilman hihoja.

    VastaaPoista