sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Tilkuista tarinaa



Tilkkuja tilkkuja, olen löytänyt lajini. Mikä onkaan sen mukavampaa kuin leikellä ihania kankaita tilkuiksi, löytää pieni pala jotakin jämäkangasta, josta ei saa tehtyä enää mitään, paitsi tietysti tilkun! Ja sitten vain järjestelemään tilkkuja mieluisaan järjestykseen, loputon tunnelmien ja värien kirjo. Kirsikkapuun blogin inspiroimana päätin kokeilla tilkkutyynyn tekoa. Kaapeista ei löytynyt riittävästi käyttöä vailla olevia puuvilloja, joten jostakin niitä tarvittiin, mieluiten puoli-ilmaiseksi. Lankesin Kodin anttilan alennusmyynneissä pariin isokuvioiseen ruusukankaaseen, vihreään ruutukankaaseen ja sinivalkoiseen raitakuosiin. Kotiin tullessa katselin että kylläpäs tuli valittua rumia kankaita...Mutta kun tilkut oli leikattu, olin jo eri mieltä. Olohuoneen isot ruskeat sohvatyynyt saavat nyt sitten kyytiä. Tämä sinisävyinen tyyny syntyi ensimmäisenä. Seuraavista en vielä osaa sanoa. Taustakankaaksi kirppikseltä löytyi sopivasti tämä valkoinen, tanakka vanha sovituskopin verho..se riittäisi kaikkiin kuuteen tyynyyn. Meillä on täällä välillä tilkkumeri ja väreissä riittää nyt pohtimista. Mitäs tykkäätte? Taitaisi mennä liiallisuuksiin jos kaikkiin tilkkuja lykkäisin.


No sitten kirppikseltä löytyi myös tämä ihana tyynyliina. Ihana kuosi, meidän koira sai tästä pedin. Lisäksi neiti B järjesti kohtauksen samaisella kirpputorilla kun ehdotin kotiinlähtöä ilman tätä autoa. Äidiltä oli kaiken kukkuraksi jäänyt lompuuki kotiin, joten itkusta ei meinannut tulla loppua-äidilläkään ;). Illalla isi onneksi kävi pirssin noutamassa neidille. Varmasti olisi riittänyt että hetki oltaisiin tällä leikitty, mutta potkuauto meiltä vielä puuttui.Tässä vielä Akun upea auto ja uusi ylpeä omistaja.

6 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä! Meiän ankka-auto jäi kesällä tapaturmaisesti auton renkaan alle (tytöt oli jättäny sen keskelle pihatietä ja mies ei aamuyöstä hoksannu töihin lähtiessä), vaan olihan se suosittu auto :D
    JA kiva tyyny!!

    VastaaPoista
  2. Ihana tyyny ja miten suloinen uusi auton omistaja! Meillekin kotiutui uusi polkuauto ja siinä on Nopsu ajellut ja myös kaikki pehmolelut:)

    VastaaPoista
  3. Ihana auto, kyllä tuolla kelpaa ajella :D
    Ja tyyny kanssa. Mutta älä nyt kaikkia tyynyjä tilkuttele. Tee vaikka peitto kaveriksi ;)
    Mullakin on muhinut päässä tilkkutyöt ja kankaitakin olen jo sitä varten hankkinut. Nyt pitäis vain hankkia jostain sitä aikaa ja uudet hermot...

    VastaaPoista
  4. Tyynystä tuli tosi kiva! Eks vaan olekin koukuttavaa puuhaa. Itsellä syyhyää sormet jo suunnittelemaan uusia väriyhdistelmiä vaikka olen kyllä päättänyt saatta kaikki vanhat loppuun ennen sitä. Kuinkahan tässä käy :o Kyllä muuten kelpaa koirun tuutia noin kivalla tyynyllä ja auto on varmasti todella mieluinen! Meillä jäi aikanaan sellainen hankkimatta, kun ajateltiin että tässä on niin vähän tilaa ajella.

    VastaaPoista
  5. Onpa hauska tyyny!!käytätkö tilkkujen leikkaamiseen leikkuria ja alustaa, kun olet noin tasaruudut saanut?(Mulla itsellä nimittäin aina tulee erikokoisia tilkkuja..semmoinen leikkuri olisi toivomuslistalla,oliskohan se hyvä?)

    VastaaPoista
  6. Heippa, ihanaa kun piristätte kommenteillanne. Kristiina, tein jämäkämmästä kankaasta tilkun, jota käytin kaavana, hyvin toimii. Itse mietin sellaisia kiharareunaisia saksia, ettei saumoja tarvitsisi siksakata, leikkurissa lienee sama idea.

    VastaaPoista