tiistai 16. marraskuuta 2010

Kuulumisia.


Meidän kodin isänpäivään herättiin innolla, vaikkakin yläkerran yksin jätetyt koirat haukkuivat yöllä kahteen asti ja estivät tehokkaasti meidän unet. Onneksi neiti B:tä moinen möykkä ei haitannut.
Isin annettiin nukkua vähän pidempään ja me sitten tytön kanssa valmisteltiin aamiainen ja tehtiin viimenen silaus ite tehdylle kinuskikakulle. Kakun onnistuminen vähän jännitti, kun ensikertaa kokeilin, mutta siis järkyttävän hyvää. Kinuskikissan ohjeella tein. Tällä kertaa oli tehty kortteja sormiväreillä ja niiden taakse sitten laitettu mustavalkokuvia meistä kaikista. Lahjaksi annettiin pipo, jonka äitini pyynnöstäni oli neulonut ja villapaita, joka oli kotoisin ihan kaupasta vaan. Ehdittiin ulkoilla kaikki yhdessä koira mukaan lukien, kerrankin nähtiin aurinko;) Lammaskaali nostettiin uunista kun tultiin sisälle.

No joulukuuhan se tässä jo häämöttää ja joulukalenteria pitäisi ruveta täyttämään. Lahjat oli tarkoitus hommata jo marraskuun aikana,mutta ei se nyt ihan niin taida mennä. Joko pitäisi laittaa jouluvalot, tuollahan on niin pimeää, että valoja ei voi olla liikaa. Lapselle lahjalistalla on ainakin joku lämmin luksuspyjama ja tyttömäiset Aino tai Reinotossut, jos vain löytäisi jotkut söpöt. Sitten nukke ja jotain vielä...

Käsitöiden saralla on hiljaista, mutta intoa löytyisi kyllä. Kirpputorilta toin kotiin tämmöisiä namusia, mitähän näistä tekisi tai mihin laittaisi.. Snapseja meillä harvemmin juodaan. Kiitos taas uudelle lukijalle.

1 kommentti: