torstai 31. maaliskuuta 2011

Kuvia ja huvia






Pikainen päivitys pihalta. Mitä kaikkea siellä nyt näkyykään kun kevät tekee tuloaan ja kun katsoo oikein tarkkaan. Me on syötelty sorsia ja leikitty kuraleikkejä ja poikettu poluilta. Oikein kivaa kun talvi jää taakse.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Moi

Täällä puhaltaa nyt niin villit tuulet, ettei kaikkea voi vielä edes paljastaa. Matka meni hyvin ja se inspiroi jos minkälaisiin puuhiin. Kohde oli oikein hyvä lapsiperheille ja meille varsinkin. Rauhallista ja paljon ulkoilua.Itse kohteesta  en vaikutteita uudistumiseen imenyt ,mutta oli kerrankin aikaa pysähtyä. Niinpä kotiin palatessa oli todella uudistunut olo. Voisiko tätä kutsua vanhanaikaisesti elämäntaparemontiksi.
Tässä sitä nyt diivaillaan uudessa kierrätyspipossa, sai Jackpotin kulahtanut paita kyytiä.

Pelkkä suorakaideputki ja yläpäästä kulmat yhteen

Kullanmurut kirpputorilta pääsivät meille leikkimään

Sitten tämä taas pysyi vankasti oksallaan vaikka kuinka tuuli tuiversi
Ensinäkin haluan panostaa nyt elämän laatuun ja tähän hetkeen. Tiedän- löpinältähän se kuulostaa, mutta on oikeasti aika tärkeä juttu.
Olemme siis toistaiseksi luopuneet uuden asunnon haaveilemisesta, koska tämä nykyinen käy vielä hyvin, eikä rahat mukavaan eloon riittäisi suurempaa lainaa maksaen ennen kuin menen töihin. Töihinkään en aio kiirehtiä, kun mahdollisuus kotona lapsen kanssa oloonkin kerran on. Ehkä senkin näen nyt entistä ainutlaatuisempana juttuna, kun piti pohtia vaihtoehdot että uusi asunto ja töihin tai tämä koti ja kotona murusen kanssa. Nyt sitten laitetaan ekologinen säästöliekki päälle ja haetaan tämän mamman hiekkalaatikkovaatteet (ja paljon muutakin) kirpputoreilta ja todetaan että kotona olo voi vielä jatkua.
Jostain on tullut myös halu tutkiskella ruokailutottumuksia perheessä-minähän sen ruoan nyt pääasiassa pöytään laitan, joten pieni uudistusliike silläkin saralla tuntuu olevan paikallaan. Lapsikin syö jo melkein mitä vain. Vielä hetki sitten ruoan piti olla jotakin siskonmakkarakeiton ja makaroonilaatikon väliltä, joten nyt voi kokeilla jotain kasvispitoisempaakin. Ja kun kevät tulee, niin salaatit ja sosekeitot itsetehdyn leivän kanssa peliin vaan. Nyt tuolla bataatti odottaa keittoutumista.
Kalaa on nyt ruvettu jo syömään tosi usein, kampelaa,silakkapihvejä, lohta ja jopa langettiin pakasteseihinkin-ihan kelporuokaa siitäkin sai. Päätettiin alkaa käyttämään vain luomulihaa, niin tulee sitä kalaakin ostettua useammin kun siitä tuleekin saman hintaista kun lihasta. Eikä muoviroinaa kotiin, ei muovipusseja ja pakkauksia, jos toinenkin vaihtoehto on. Eikä einestä- sitä me ei juuri ollakaan käytetty, pinaattiletut on olleet kyllä poikkeus. Karkit korvataan itsetehdyillä herkuilla, jos herkkuja pakko on syödä (Ja kyllähän on :D).
Sitten kodin uudistus: kaikki rikkinäinen tai arkea hankaloittava korjattava välittömästi! Jos ei ole varaa hankkia kunnollista, jätetään sitten hankkimatta. Pikainen siivous (-joka edellyttää myös imuroinnin koiraperheessä, jossa lastenrattaat tuodaan sisään-) päivittäin. Erottuu paremmin ne ihanat helmililjatkin täältä kun on siistimpää.
Ja sitten se että osaisi enemmän nauttia tästä meneillään olevasta hetkestä, eikä niin että on joku hankinta/suunnitteluprojekti kokoajan menossa. Nämä jutut tuntuvat jo nyt raikkaana muutoksena, mutta vaativat pikkuisen ryhtiä arkeen. Ompelusaralla on toistaiseksi hiljaista, kaikkea ei vaan voi ehtiä. Mutta kyllä niitäkin vielä nähdään, meinaan takkeja, mekkoja ja lakkeja.