torstai 30. syyskuuta 2010

Syksyn kukittava kuosi

Mikä on violetti, oranssi, punainen, keltainen ja vihreä..No syksytakki.

Tämä takki syntyi Ottobren 04/09 Sparrow-takkikaavalla. Oululaisesta Amoriinista ostin jo viime joulun alla tuon vakosametin. Ja  Kangastukusta pilkkupuuvillan tilasin kesällä niin ikään mekkokankaaksi. Väliin leikkelin ohutta puuvillahuppariani ja hihoihin vanhaa t-paitaa. Resorit on Eurokankaasta.

Napit päällystin vakosametilla ja apuna käytin kangastukusta hankkimiani tarvikkeita.

Takki oli työläs tälläiselle aloittelijalle kuin minä. Ja kolmen päällekkäisen kankaan ompelu oli haastavaa. Onneksi tällä pärjätään myös keväällä tai jollei jopa ensisyksynäkin. Koko on 86, aika leveä malli näyttää olevan, meidän neiti on pian 80 senttinen ja ei enää kovinkaan tuhti. Alle mahtuu vaikka fleeceä siis.

Lopputulos miellyttää ja kun muistelen kun ostin tuon lehden, jossa kaava oli, niin ajattelin että voi kun osaisi tuollaisen takin tehdä...

 Sitten nämä kuvat tähän loppuun vain siksi kun eläimet ovat niin ihania, eli Korkeasaaressakin on päästy käymään. Suosittelen ehdottomasti käyntiä syksyllä, kaikki suurimmat eläimet olivat virkeitä ja näytillä.


(Oli muuten urakka saada tämä blokkaus tehtyä, kuvien siirto blokkeriin eilen olisi kestänyt joku vuorokauden..)

maanantai 20. syyskuuta 2010

I scream : Ice cream

Minä ainakin ajaudun silloin tällöin joissakin asioissa tietynlaiseen näköalattomuuteen. Esimerkiksi kävin aikanaan maskeerauskoulun (ja mieletön kokemus se oli, vaikka alalle en päätynytkään). Silloin lopputyöksi maskeerasimme 8 mallia, jotka kuvattiin portfolioon. Tekniikat vasta-alkaneelle olivat hankalia. Nyhräsin oppimani mukaan kakkuripsiväriä sivellinharjalla 60-lukulaisittain stailatun mallini silmiin ja palautteeksi minulta kysyttiin miksen laittanut suoraan ripsiväriä tuubista, että ripsistä olisi tullut ajan henkeen liioitellut...En myöskään hoksannut ohjata malleja kuvissa riittävästi. Olin kokonaan unohtanut luovuuden, mielikuvituksen ja oman järjenkäytön olevan sallittuja. Pärjäsin kuitenkin keskinkertaisesti. Vähän samanlaisesti meinaa välillä käydä näitä ompeluksia tehdessä...

Halusin siis keksiä itse jotain uutta ja hauskaa, enkä vain kopioida kaavoja lehdistä. Siksihän tätä teen, koska haluan luoda jotain mitä en kaupasta saa tai raski ostaa ja tietysti hauskaa tämän olla pitää ja mielikuvituksen pitää lentää.
Nyt tuli sitten palo koittaa jotain aplikointijuttua tai muuta koristusta. Näin Mizumin blogissa kuvan Zaran balleriinapaidasta ja aloin pohtia...jotain kolmiulotteista.
Pehmisasun malli muokkautui tehdessä, jotakin tarvittiin mälsien bodien päälle laitettavaksi, mutta mekko on haalarin alla kenkku, joten tämmöinen tuli tehtyä. Trikoo Eurokankaasta ja vuori kirppislakanasta. Ohut satiininauha vanhasta villatakista ja tötteröosa ribbipaitaa. Tästä sain hyvää fiilistä ja tehdessä kumpusi uusia omia ideoita tötterön täydeltä.

lauantai 18. syyskuuta 2010

greyn anatomia

Lisää värjäyspuuhia. Osa pinkeiksi värjätyistä vaatteista jäi epätasaisiksi, joten ei muuta kun uusinta värjäykseen. Olin laittanut koneen kai liian täyteen.
Harmaa väri olikin jo hankittu yhtä aikaa edellisen kanssa. Olin vähän että byää, en halua näin paljoa harmaita vaatteita, mutta kas kummaa kun pinkit vaatteet tulivatkin violetteina pesukoneesta. Ei siis ollenkaan paha harmaasuora. Jotain pieniä tuunailuja osa vaatteista kaipaa, että saisivat uuden elämän.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Tiny tuning

Tästä tuli aika sykähdyttävä slipoveri.
Alun perin vaaleanpunainen puuvillapaita muuttui ensiksi slipoveriksi hihat irrottamalla. Sitten pinkki  väri ja sitten mietin, että jotakin se kaipaa..Kankaiden joukosta taannoin kirpputorilta mukaani löysi tämä ihana vintageriekale ja siinä se nyt loistaa. Ja väritkin passaa toisiinsa. Ja palaakaan ei jäänyt yli. Hyvää loppuviikkoa ja kiitokset kommenteista.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Ihana violetti

Nyt tuli tehtyä sammarit omalla kaavalla. Eurokangas tyrkytti tätä ihanaa vakosamettia silmilleni ja käyttötarkoitus toki heti löytyi. Nämä kyllä tuntee itsetehdyiksi:)

Pöksyjen taskut meni ihan liian alas ollakseen tytön housuissa, mutta en viitsinyt purkaa. Ylhäällä on kuminauha ja vetoketjun tilalta pari tähtinepparia kestovaippakaupasta.
Kestovaipan kanssa helpompi pukea kun saa nepparit auki. Resorit on Eurokankaasta sellaista paksumpaa ulkovaatteeseen sopivaa, en tiedä miellyttävätkö käytössä, mutta tarkoitus oli, että nilkatkin pysyisi lämpiminä. Näillä pärjätään vielä puistossa, kunnes sitten kylmemmällä kauppoihin ja muskaariin mennessä nämä toivon mukaan toimivat. Kasvuvaraakin on kevääseen asti.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Lempiväri

Täällä matot on haettu lattiaan ja padat porisevat jo satunnaisesti syksyisiä herkkuja. Kotona ollaan paljon. Pienet hetket sen tekee..Eilen sen teki muun muassa tilkkanen viiniä kera etanoiden.
Olemme huomanneet jo kuukausia sitten, kuinka neiti B valitsee palikoista ja muista leluista käteensä aina vihreän. Lieneekö se väri jotenkin muita mukavampi.Jotain vihreää siis piti saada. Muutenkin kierros Polarn O. Pyretissä, hullaannutti haluamaan jatkossa kirkkaita värejä lapsen ylle.
Kangasvarastoissani on jonkin aikaa pyörinyt pätkä tähtitrikoota Metsolasta ja joustofrotee tarttui matkaan Eurokankaasta.Värit eivät samaa tummuusastetta ole, mutta sävy on sama. Kietaisupaidan malli on Tamineet tenaville kirjasta. Tästä tuli tälläinen nopeasti puettava "saunatakki". Mietin sammakkoaplikaatiota eteen, mutta annoin nyt olla vielä noin.
Nyt kirpputorikirjan pariin..

tiistai 7. syyskuuta 2010

Kaksi väriä..

 
Syksy on tullut ja me todella tarvittaisiin Neidille parit housut, takki ja jotain pitäisi tyttösen serkkutytöillekin keretä tekemään. Lapsukainen nukkuu päivällä hyvin, että aikaakin pitäisi olla. Mutta kun täällä pyörii villakoirien lisäksi oikeakin koira ja marsutyttönenkin, ja illan suussa viimeistään nälkäinen mieskin, niin ei sitä aina osaa aikaansa oikein järjestellä, että tulisi huomioitua muutakin kuin äidin ompeluharrastusta...Vielä kun äidllä on tapana keksiä muitakin hullutuksia aika ajoin, kuin tämä ompelu. Ja nyt on niin ihanat ulkoilusäätkin. Mistähän sitä tinkisi, että aika riittäisi..Nyt "pakon edessä" kuitenkin pikkuompeluksia kerkesi syntymään. Kestovaippa.

Reilu vuosi sitten ostimme 2 Fuzzin one size vaippaa ja loput kestovaipat teinkin itse. Kamppeita niiden tekemistä varten tulikin hiukan hamstrattua ja hyvä niin, sillä kaikkia vaippoja olemme kohdelleet samalla tavalla, mutta nyt huomasin, että ostettujen vaippojen laminoinnit ovat aivan riekaleina. En tiedä missä vika, mutta ei mahda mitään. Onneksi löytyi tarvikkeita vielä.
Jämäpaloista vielä ruokalappukin syntyi. Kaikki tarvikkeet näihin on siis jo vuoden takaa kestovaippakaupasta. On pitänyt tehdä pari lisää jo aiemminkin, mutta kun vanhoillakin on pärjätty..